
Base Camp 6-8.9.2024
Juuret - kasvua hyvässä maassa
Raamattu puhuu paljon viljasta, kylvämisestä ja kasvusta. Mitä on hengellinen kasvu? Mikä minussa itää? Mitä kylvän itseeni, pelkoa vai toivoa? Mitä kylvän ympärilleni, rakkautta vai riitaa?
Syksyn Base Camp kutsuu kaikkia yhteisömme eri suunnilta yhteen, kulkemaan viikonlopun verran yhtä matkaa rinnakkain. Leirillä syvennymme yhdessä kylvämisen ja kasvun teemoihin. Tutkimme Raamatusta varsinkin Jeesuksen opetuksia, etsimme viisautta ja suuntaa elämään, haavojen hoitamista ja rakkauden toteutumista. Evääksi pohdintaan tarjolla opetusta, rukousta, keskustelemista ja monenlaista luovaa tekemistä. Leirillä on mahdollisuus mm. kuvataiteeseen ja luovien evankelioimisen tapojen miettimiseen. Välillä jakaannumme myös pienempiin porukoihin erilaisten teemojen äärelle. Luvassa on myös hyvää musiikkia, yhdessä laulettuna ja ylistäen. Lisäksi leirillä on pari esiintyjää, perjantaina yllätysvieraita ja lauantaina Miika Johannes. Ja toki leirillä aina yksi parhaita puolia on yhdessä vietetty aika, rento leirielämä ja toistemme kohtaaminen.
Lapsille (3v. eteenpäin) on omaa ohjelmaa. Tänä vuonna meillä on uutena mahdollisuutena myös nuorille (n. 14-18 -vuotiaille) suunnattu oma ohjelma. Nuorten kanssa opetusten, leikin
ja keskustelun kautta käymme läpi seuraavia aiheita: miten voimme "valita
olevamme onnellisia", kun meillä on taatusti ongelmia? Mistä pelkomme ja
huolemme tulevat? Miten voitamme pettymykset, harhapolut ja häiriötekijät,
joita kohtaamme matkallamme kohti sitä, mitä meidät on luotu olemaan? Miten
voimme elää tasapainoista elämää, kun niin monet arvokkaat harrastukset
vaativat jatkuvasti huomiotamme?
Leirillä on myös mahdollisuus sielunhoitoon, luottamukselliseen kahdenkeskiseen keskusteluun teemoista, jotka painavat mieltäsi. Kysymme ilmoittautumisen yhteydessä kiinnostusta tähän, mutta voit toki leirilläkin hakeutua sielunhoitoon.
Leiri järjestetään Tampereen seurakuntien AitO -keskuksessa Aitolahdella (Kirjoniementie 15). Majoitus on n. 2-4 hengen huoneissa.
PERJANTAI 6.9.
17.00 Saapuminen
17.30 Päivällinen
18.30 Tutustumista, lämmittelyä, teeman esittelyä, raamattutyöskentely
Sirkus Outolintu esiintyy
20.30 Iltapala (perheille tarjolla jo 19:30)
21.30 Saunat
22.45 Iltahartaus halukkaille
LAUANTAI 7.9.
08.30 Aamiainen
10.00 Raamattuopetus: Särkynyt sydän, murtunut vehnänjyvä
11.00 Tampereeen hiippakunnan Kasvun verso -palkinnon luovuttaminen Uuden Verson tulkkitiimille ja puun istuttaminen.
11.30 Lounas
12.30 Kanavat: 2x45min Kanavat esitellään leirillä. Tarjolla mm. kuvataidetta, liikuntaa, luentoa, tee-se-itse -hartaus ym. Jokainen voi valita kaksi kanavaa, joihin osallistuu.
14.30 Päiväkahvi
15.30 Raamattutyöskentely
16:15 vapaata musaa ja ylistystä
17.00 Päivällinen
18:00 Uushenkisyys -paneelikeskustelu
19.00 Miika Johannes
20.30 Iltapala (perheille tarjolla jo 19:30)
21.30 Saunat
22.45 Iltahartaus halukkaille
SUNNUNTAI 8.9.
08.30 Aamiainen
10.00 Messu
11.30 Lounas
Hinnat (sis. täysihoidon, majoituksen ja leirin sisällön)
Yli 14v.
Pe-su - 62 € (opiskelija/työtön - 49€)
La (lounas, kahvi, päivällinen) - 28€ (opiskelija/työtön 24€)
La (lounas, kahvi, päivällinen) - 20€.
Lapset 3-6v.
Pe-su - 47€
La (lounas, kahvi, päivällinen) - 13€.
Lapset 0-2v.
Pe-su - majoitus 15 € + ruoka (jos syö) 10 €
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen leirille on päättynyt.
Leirikirje lähetetään viikolla 35, ja siitä löytyy myös leirin maksuohjeet. Leirimaksu tulee olla suoritettuna ennen leiriä. Tampereen seurakuntayhtymän peruutusehdot: voit perua ilmoittautumisen maksutta kahta viikkoa ennen leiriä. Tämän jälkeen leirimaksu palautetaan vain lääkärintodistusta tai muuta painavaa syytä vasten.
Lisätietoja leiristä voit kysyä elokuussa Danielilta, etunimi.sukunimi@evl.fi, 050 574 4929