Virallinen totuus -blogi

Mitä ajatella pakolaisista?


Olen hämmentyneenä seurannut Euroopassa kehkeytyvää pakolaiskriisiä. Yhtäkkiä porteillemme on ilmestynyt kymmenien tuhansien hädänalaisten jono. Kristillinen lähimmäisenrakkaus pakottaa toimimaan mutta samalla kriittiset äänet muistuttavat, että auttamisen hinta on kristillisen kulttuurin alasajo.
 
Massiivinen muuttoaalto muslimi-maista Eurooppaan muodostaa todellisen uhan kulttuurillemme. Tämä johtuu siitä, että maahanmuuttajien keskuudessa syntyvyys on moninkertainen kantaeurooppalaisiin nähden. Joidenkin arvioiden mukaan monet Euroopan maat muuttuvat muslimienemmistöisiksi jo lähivuosikymmeninä – siis ilman, että tänne muuttaa enää yhtään uutta muslimia. Nyt heitä kuitenkin vyöryy ovista ja ikkunoista satoja tuhansia. Kehityksen seurauksena kristillinen kulttuuri jää vähitellen vähemmistöön ja Euroopan henkinen ilmasto muuttuu. Tämä on fakta eikä mielipide mutta jostain syystä sitä ei haluta sanoa ääneen. Ehkä vaikenemisella halutaan hillitä rasismia ja rakentaa ilmapiiriä, jossa erilaisista taustoista tulevat oppisivat elämään sovussa. Se on ilman muuta kannatettava tavoite mutta on sinisilmäistä toivoa, että kulttuurin muutos sujuisi kivuttomasti. Luulen, että kritiikin lakaiseminen maton alle lopulta vain pahentaa vastakkainasettelua.


Tulisiko Euroopan rajoille siis pystyttää aita niin kuin Unkarissa tehdään? Tulisiko hädässä olevat jättää hukkumaan Välimereen? Ei tietenkään. Matteuksen evankeliumissa luvussa 25 Jeesus kertoo vertauksen viimeisestä tuomiosta. Kertomuksen pointti on, että tuomiolla meiltä ei kysytä uskonnollisesta harrastuneisuudesta, ei rukoilemisesta eikä oikeaoppisuudesta vaan Ihmisen Pojalla on lopulta vain yksi viesti: ”Kaiken minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.” Lähimmäisenrakkaudessa punnitaan uskomme aitous. Erityisen ajankohtaiseksi vertauksen tekee se, että vertauksessa mainitaan myös kodittomat, kreikaksi ”ksenos”, joka voidaan kääntää myös ”muukalaiset, ulkomaalaiset”. Ihmisen poika siis sanoo tuomiolla: ”minä olin ulkomaalainen mutta te ette ottaneet minua luoksenne”. Tarvitseeko kristitylle enää suorempaa ohjetta antaa? Mikäli haluamme olla oikeita Jeesuksen seuraajia, meidän on otettava pakolaiset vastaan, vaatetettava ja ruokittavat heidät. Toisenlainen toimintatapa olisi uskon kieltämistä.

Entä sitten muslimien tulva; jos otamme kaikki avosylin vastaan, kristillisyys Euroopassa joutuu lopulta vähemmistöön – kuka ties vainon alaiseksi. Niin voi todellakin käydä. Kristillinen usko voi joutua uhan alle lähivuosikymmeninä – siitä ovat varoitelleet useat tahot politiikan piirissä. Mutta onko meillä vaihtoehtoja? Auttaessamme muukalaisia, menetämme ehkä jotakin kristillisyyden asemasta Euroopassa. Mutta jos kieltäydymme auttamasta, menetämme jotakin vielä isompaa – menetämme oikeutuksen kutsua itseämme Jeesuksen seuraajiksi. Kuka sellaista kristillisyyttä jäisi kaipaamaan? Ei ainakaan Ihmisen Poika.


pastorinne Timo
15.9. (kirjoitus on julkaistu myös Uusi Tie -lehdessä)

Ps. Jos olet miettinyt, kuinka voisit osallistua pakolaisten auttamiseen niin nyt siihen olisi mahdollisuus. Tule tapaamaan pakolaisia, anna suomalaisuudelle kasvot. Ota yhteys: johanna.pirttijarvi@evl.fi



Palaa otsikoihin